Tuore kirja: Hjallis Harkimo osallistui vaalitenttiin syöpälääketokkurassa
Kansanedustaja Hjallis Harkimo ei muista, mitä puhui AMNZ Uutiset vaalitentissä.
Kotimaan ja ulkomaiden uutispalvelu
Kansanedustaja Hjallis Harkimo ei muista, mitä puhui AMNZ Uutiset vaalitentissä.
Viranomaisten mukaan harjoitusalueella syttynyt tulipalo levisi nopeasti voimakkaiden tuulien vuoksi.
Levottomuuksia on esiintynyt myös muissa Pohjois-Italian kaupungeissa. Italian pääministeri Giorgia Meloni on kutsunut levottomuuksien vuoksi hallituksen koolle.
Olympiavoittaja Connor Hellebuyckin NHL-piina on maksanut hänelle jo lähes miljoona dollaria.
Isot kihot eivät ole enää missään tekemisissä.
Syömäkelvotonta maalia käytettiin ruoan koristelemiseen Kiinassa.
Päävalmentaja David Oulehlan käytös on herättänyt hilpeyttä.
Macron tuomitsi väkivallan, mutta korosti, etteivät kaikki mielenosoittajat syyllistyneet rikoksiin.
Mielenosoittajat ja poliisi ottivat voimakkaasti yhteen lauantaina suomalaisen Tuomaksen kotikadulla Rennesissä.
Valkoinen talo ei vastannut kysymyksiin, jotka koskivat kuvasta sumennettuja kohtia.
Lauantaina nähty tempaus päätyi kurinpidon syyniin.
IS EXTRA | Tinnitukseen on olemassa hoitokeino, joka auttaa lähes jokaista. Moni huomaa helpotuksen jo ensimmäisellä hoitokerralla.
Varo juonipaljastuksia! Selviytyjien heimoneuvosto muuttui käsittämättömäksi show’ksi, jossa viuhui kolikoita, liittoutumista ja kuiskuttelua.
Ranskan mellakat ja väkivaltaisuudet ovat ryöstäytyneet ennen näkemättömälle tasolle, eikä ratkaisua ole näköpiirissä.
Ennen ottelua pelaajille puhunut Jason Myrtetus sai joukkueelta koskettavan kunnianosoituksen.
Suomalainen Tomi Kotilainen sai haltuunsa limonadin juomisen maailmanennätyksen juomalla puoli litraa Jaffaa reiluun kolmeen sekuntiin.
Silva Saarinen sai voitostaan 50 000 dollaria.
Puiston kameravalvontaa lisätään, kertoo Tampereen riskienhallinta- ja turvallisuusjohtaja Jouni Perttula Aamulehdelle.
Osaa suomalaisista odottaa sumuinen yö ja pakkasaamu. Meteorologi kertoo, millä alueilla tulee olla erityisen tarkkana.
Israelin parlamenttivaalit on tarkoitus järjestää 27. lokakuuta.
Ulkomaiset palvelut päihittivät kotimaiset.
Suomalaislupauksella kulki Italiassa.
53-neliöiseen kaksioon oli ahtautunut 14 miestä.
Petri Skrikon lähes 40 vuotta vanha saavutus nousi jälleen puheenaiheeksi.
Sateet ovat aiheuttaneet lukuisia tulvia.
”Olemme vilpittömästi pahoillamme”, Finnlinesilta kerrotaan.
Kiinalaisjätti BYD esitteli osaamistaan itsestään ajavien autojen teknologiassa Pariisissa viemällä autonsa Riemukaaren kuuluisaan liikenneympyrään.
Vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää kertoi, että puolueen vaalikassa eduskuntavaaleja varten tuplaantuu.
Datakeskusten rakentaminen vaatii monenlaista osaamista. Rakennusbuumi on kasvattanut työvoiman kysyntää Suomessa räjähdysmäisesti.
Oletko hyvin kartalla eli kärryillä?
SOK:n mukaan polttoaineiden hinnat näkyivät hintatolpassa väärin teknisen vian vuoksi.
Sesonkityö ei sovi kaikille.
Espanjalaisen Cupran pieni täyssähköauto Raval on myynyt selvästi paremmin kuin mitä merkki on pystynyt ennakoimaan.
Älä säästä väärässä paikassa.
Tilanpitoon pitää olla kutsumus, jotta vastuksia jaksaa selättää, sanoo neljännen polven tilallinen.
Kääntyvän auton kuljettaja ei voinut nähdä, milloin hänelle palaa vihreä valo.
Vanhempi voi syyllistyä jopa rikokseen, jos käyttää lapselleen sijoittamia rahoja väärin, kertoo Kauppalehti.
Porsche on julkaissut Mission S -nimisen superautokonseptin, joka raottaa verhoa tulevasta uudesta mallisarjasta.
Näitkö jotain uutisen arvoista? Lähetä tiedot, valokuva tai video suoraan uutistoimitukselle.
Levottomuuksia on esiintynyt myös muissa Pohjois-Italian kaupungeissa. Italian pääministeri Giorgia Meloni on kutsunut levottomuuksien vuoksi hallituksen koolle.
Italiassa viikonloppuna järjestetyissä mielenosoituksissa on otettu kiinni yli 200 ihmistä Milanossa, kertoo italialainen uutistoimisto Ansa .
Pitkälti tummiin pukeutuneet mielenosoittajat ovat muun muassa ryöstäneet kauppoja ja tuhonneet omaisuutta Milanon kuuluisan tuomiokirkon alueella. Valtaosa kiinniotetuista on ollut Ansan mukaan alaikäisiä.
Sunnuntaina poliisi käytti mielenosoittajia vastaan kyynelkaasua ja vesitykkejä.
Lauantaina alkaneet levottomuudet saivat alkunsa elinkustannusten nousua vastaan osoittaneen mielenosoituksen laitamilla. Levottomuuksia on esiintynyt viikonloppuna myös muun muassa Torinossa ja Bolognassa.
Italian pääministeri Giorgia Meloni on tuominnut väkivallan ja kutsunut maassa esiintyneiden levottomuuksien vuoksi hallituksen koolle maanantaina.
Elinkustannusten nousua vastustaneet mielenosoitukset levisivät Italiaan Ranskasta . Mielenosoituksia on nähty myös muun muassa Belgiassa.



