St. Louis Blues nosti suomalaislupauksen NHL:ään
Aleksanteri Kaskimäki saa mahdollisuuden NHL:ssä.
Kotimaan ja ulkomaiden uutispalvelu
Aleksanteri Kaskimäki saa mahdollisuuden NHL:ssä.
Ulkomaat
Mellakat jättivät jälkeensä tuhoa Ranskan suurkaupunkien kaduille.
Kotimaa
Yhtiön mukaan liuosta ei ole päätynyt teollisuusalueen ulkopuolelle.
Urheilu
Ulkomaat
Tulipalo levisi nopeasti voimakkaan tuulen vuoksi.
Kotimaa
Pakastealtaiden paras kalapuikko on selvillä.
Kotimaa
Diandran tulkinta räjäytti potin Elämäni biisi -ohjelmassa.
Ulkomaat
Mielenosoitukset Albanian pääkaupungissa Tiranassa jatkuvat sunnuntaina kuudetta päivää.
Kotimaa
Lomakausi painottuu ensi viikolla Kaakkois-Suomeen. Myös Oulussa alkaa maanantaina syysloma.
Urheilu
Amerikkalaisen jalkapallon ottelua edelsi traaginen tapahtuma.
Kotimaa
Ilkka Remes sanoo, ettei hän tahdo muiden kirjoja lukiessaankaan tietää niiden kirjoittajista mitään.
Kotimaa
Lapissa useat ravintolat pyrkivät nousemaan fine dining -luokan aateliin. Alan yrittäjät uskovat, että Lappiin voisi saada jopa arvostettuja Michelin-tähtiä.
Kotimaa
Taksi Helsingin mukaan osa kuljettajista kieltäytyy ajamasta Veikkaus-areenalle ruuhka-aikaan.
Urheilu
Teuvo Teräväisellä on erikoinen tilanne Chicagossa.
Ulkomaat
Trumpin rauhanneuvottelijoiden mielestä eurooppalaisten pitäisi ostaa enemmän venäläistä kaasua.
Urheilu
Matias Maccellin jalka vääntyi ikävästi.
Kotimaa
Ulkomaat
112-vuotias Kirsten Schwalbe kertoo katuvansa natsipuolueeseen liittymistä.
Urheilu
NHL-tähden kauppareissut eivät aina mene putkeen.
Talous
Datakeskusten rakentaminen vaatii monenlaista osaamista. Rakennusbuumi on kasvattanut työvoiman kysyntää Suomessa räjähdysmäisesti.
Urheilu
Jari-Matti Latvala haaveilee paluusta Britannian maisemiin.
Urheilu
Jonne Tammela siirtyy KalPaan.
Urheilu
Kalle Palander voitti Aleksi Valavuoren kesäkuussa nyrkkeilyottelussa ja teki hyvän tilin.
Teknologia
Oletko hyvin kartalla eli kärryillä?
Teknologia
SOK:n mukaan polttoaineiden hinnat näkyivät hintatolpassa väärin teknisen vian vuoksi.
Ulkomaat
Kongossa ebolaepidemia levinnyt kahdeksanteen maakuntaan
Talous
Sesonkityö ei sovi kaikille.
Ulkomaat
Pelkästään Pariisissa on otettu kiinni lähemmäs 900 ihmistä eilisten mielenosoitusten yhteydessä syntyneiden väkivaltaisuuksien vuoksi, kertoo poliisi. Sen mukaan ky…
Teknologia
Espanjalaisen Cupran pieni täyssähköauto Raval on myynyt selvästi paremmin kuin mitä merkki on pystynyt ennakoimaan.
Ulkomaat
Poliisi on ottanut kiinni esimerkiksi juhla-alueen järjestelyistä vastanneita henkilöitä.
Ulkomaat
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump yltyi puhumaan meikkauksesta kesken kampanjatilaisuuden.
Ulkomaat
Suojautumiskehotus koski maan keski- ja pohjoisosissa asuvia kansalaisia.
Teknologia
Älä säästä väärässä paikassa.
Talous
Tilanpitoon pitää olla kutsumus, jotta vastuksia jaksaa selättää, sanoo neljännen polven tilallinen.
Teknologia
Kääntyvän auton kuljettaja ei voinut nähdä, milloin hänelle palaa vihreä valo.
Ulkomaat
Tämä blondi ei kaipaa hopeashampoota ja kestää tummemmankin tyven.
Talous
Vanhempi voi syyllistyä jopa rikokseen, jos käyttää lapselleen sijoittamia rahoja väärin, kertoo Kauppalehti.
Teknologia
Porsche on julkaissut Mission S -nimisen superautokonseptin, joka raottaa verhoa tulevasta uudesta mallisarjasta.
Talous
Marko Suksi luotsasi 17 vuotta Poppamiestä ja myi yrityksen viime vuoden huhtikuussa.
Talous
Stora Enso on aiemmin kiistänyt saaneensa puuta Googlen datakeskustyömailta.
Urheilu
Kotimaa
Kuusihenkinen seurue joutui viettämään yön Finnlinesin laivassa, kun he eivät ehtineet ulos teknisen vian vuoksi.
Urheilu
KuPS kaatoi VPS:n 2–0 ja kiristi Veikkausliigan mestaruustaistelun äärimmilleen.
Urheilu
Brightonin Diego Gómez teki vahvan ehdokkaan kauden maaliksi.
Teknologia
Kiinalaisjätti BYD esitteli osaamistaan itsestään ajavien autojen teknologiassa Pariisissa viemällä autonsa Riemukaaren kuuluisaan liikenneympyrään.
Kotimaa
Poliisi tuli Finnairin mukaan konetta portille vastaan ja otti häiritsevästi käyttäytyneen matkustajan hoiviinsa.
Kotimaa
Juusluoto kuului alun perin Nesteelle, joka hankki sen Urho Kekkosen ideasta. Fortumille saariryhmä tuli Neste-IVO-fuusion kautta.
Talous
Vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää kertoi, että puolueen vaalikassa eduskuntavaaleja varten tuplaantuu.
Kotimaa
Onnettomuuspaikalla oli käytössä vain yksi kaista etelän suuntaan useiden tuntien ajan.
Ulkomaat
Miljoonien arvoinen timantti palaa takaisin museoon, josta se varastettiin sata vuotta sitten.
Kotimaa
Vain jotkut henkirikoksen tehneistä pääsevät kiinni tavalliseen arkeen. Yksi heistä on Kimmo, joka murhasi miehen 18-vuotiaana.
Kotimaa
Suomen tiettävästi ensimmäinen freskotekniikalla tehty kattomaalaus on vaatinut poikkeuksellisia ratkaisuja.
Kotimaa
Kuhmon Kivikiekissä saatetaan kaataa kuusi sutta alueelta, jossa suurpetojen kuvaamisesta on kasvanut kansainvälistä matkailuliiketoimintaa.
Näitkö jotain uutisen arvoista? Lähetä tiedot, valokuva tai video suoraan uutistoimitukselle.
Datakeskusten rakentaminen vaatii monenlaista osaamista. Rakennusbuumi on kasvattanut työvoiman kysyntää Suomessa räjähdysmäisesti.
Työpaikkasivusto Duunitorin tuoreiden tietojen mukaan datakeskuksiin liittyviä työpaikkailmoituksia julkaistiin tammi–syyskuussa yli 3 400, kun viime vuoden vastaavana aikana ilmoituksia oli noin 900. Kasvua on kertynyt 277 prosenttia.
Rekrytointien kasvu ei johdu vain yksittäisistä suurhankkeista, vaan työntekijöitä etsii yhä useampi yritys. Syyskuussa datakeskuksiin liittyviä työpaikkailmoituksia julkaisi 150 eri työnantajaa.
– Mikään yksittäinen datakeskushanke ei selitä alkusyksyn kasvua. Ilmoituksia julkaisi syyskuussa 150 eri työnantajaa, joista 43 julkaisi ensimmäisen datakeskusilmoituksensa vasta silloin. Aiempaa useampi työnantaja hakee siis tekijöitä datakeskuksiin, Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salonen kertoo tiedotteessa.
Datakeskusyritysten lisäksi työntekijöitä etsivät muun muassa rakennusalan yritykset, alihankkijat, henkilöstöpalveluyritykset ja konsulttiyhtiöt.
Datakeskuksiin liittyvissä työpaikoissa palkkataso vaihtelee huomattavasti tehtävän mukaan.
Duunitorin aineistossa kuukausipalkkaisten tehtävien ilmoitettujen palkkahaarukoiden alarajojen mediaani on 4 000 euroa ja ylärajojen mediaani 5 500 euroa. Joissakin tehtävissä tarjottu palkkahaarukka ulottuu jopa 11 000 euroon kuukaudessa.
Tuntipalkkaisissa tehtävissä palkkahaarukoiden alarajojen mediaani on puolestaan 15 euroa ja ylärajojen mediaani 19 euroa tunnilta.
Palkkatietoihin liittyy kuitenkin epävarmuutta, sillä palkka tai palkkahaarukka ilmoitettiin vain osassa datakeskustyöpaikkailmoituksista. Luvut eivät siten anna kattavaa kuvaa alan palkkatasosta.
Duunitorin mukaan tämän vuoden datakeskusilmoitusten yleisin ammattinimike on sähköasentaja. Paljon haetaan myös projektipäälliköitä, sähköinsinöörejä, maanrakennustyöntekijöitä, kaivinkoneenkuljettajia ja sähkösuunnittelijoita.
Lisäksi datakeskushankkeissa tarvitaan esimerkiksi työnjohtajia, rakennustyöntekijöitä sekä LVI- ja ilmanvaihtoasentajia.
– Vaikeaa on ollut löytää esimerkiksi LVI- ja ilmanvaihtoasentajia. Sähköasentajien rekrytoinneissa hankalaa on etenkin se, että heitä tarvitaan datakeskuksiin valtavia määriä. Myös esihenkilörooleihin on tyypillisesti selvästi vähemmän hakijoita kuin vaikkapa asentajan paikkoihin, Salonen kertoo.
Teknisen osaamisen lisäksi työnantajat arvostavat muun muassa oma-aloitteisuutta, projektinhallintaa, tiimityötaitoja ja ongelmanratkaisukykyä. Myös englannin kielen osaaminen korostuu kansainvälisissä hankkeissa. Yli kolmasosa tämän vuoden datakeskuksiin liittyvistä työpaikkailmoituksista on julkaistu englanniksi.
Datakeskuksiin liittyviä työpaikkoja on tarjolla laajasti eri puolilla maata.
Eniten ilmoituksia on julkaistu Helsingissä, Espoossa ja Kouvolassa. Seuraavina tulevat Vantaa, Vaasa, Hamina, Tampere, Vihti, Oulu ja Lahti.