Sunnuntai 18.10.2026 · Helsinki · Päivitetty klo 22:30
Etusivu › Urheilu
Urheilu · Jalkapallo

Suomalaistähden tuuletuksessa meni kaikki pieleen

Suomalaistoppari Diogo Tomas teki ensimmäisen maalinsa ruotsalaisen AIK:n paidassa Allsvenskan-ottelussa IFK Göteborgia vastaan.

Suomalaistähden tuuletuksessa meni kaikki pieleen
Kuva: AMNZ Kuvatoimitus / Urheilu

Tomas loukkasi tuuletuksessaan olkapäänsä liukastuessaan kuivalla kentällä polvillaan liukuessaan.

Ottelu päättyi 2–2, ja Tomas kertoi Expressenille puhuvansa lääkärin kanssa sunnuntaina.

Käden murtumisen takia elokuussa sairauslomalle joutuneen jalkapalloilijan Diogo Tomasin , 29, paluu tositoimin AIK:ssa on ollut kaksijakoinen.

Suomalaistoppari pääsi 10. lokakuuta ottelussa Brommapojkarnaa vastaan vaihdosta kentälle 74. minuutilla ja oli lauantaina mukana avauskokoonpanossa, kun AIK kohtasi Allsvenskanissa IFK Göteborgin.

Tomas teki ensimmäisen maalinsa AIK:n paidassa, kun puski keskityspallon vastustajan verkkoon.

– Olen iloinen, että minulla on kyky tehdä maaleja erikoistilanteissa ja voin auttaa joukkuettani. Se on asia, johon haluan panostaa, Tomás sanoi Expressenin mukaan.

Ikävämpi asia sattui heti perään, kun toppari tuuletti historiallista osumaansa.

Hän juhli maalia yrittämällä liukua polvillaan, mutta liuku tyssäsi nopeasti, ja hän kaatui eteenpäin murtuneen kätensä päälle.

– Se oli elämäni heikoin liuku. Olen tehnyt saman 20 kertaa, mutten koskaan näin kuivalla kentällä. Se oli paluu todellisuuteen, että kannattaa pysyä nöyränä.

Tomas valitti Expressenin mukaan kipua olkapäässään TV4:n puoliaikahaastattelussa.

Hän ei ollut varma, kävikö olkapäälle pahemmin.

– Jalkapallossa on aina omat riskinsä, ja kentällä voi tapahtua asioita. Vähän sattuu, mutta toivon mukaan kyse ei ole mistään isommasta. Puhun sunnuntaina fysioterapeutin ja lääkärin kanssa.

Ottelu päättyi 2–2. Täydet 90 minuuttia pelannut suomalainen harmitteli, ettei hyvällä asenteella taistellut AIK onnistunut voittamaan.

Etusivu › Toimitus