Sunnuntai 18.10.2026 · Helsinki · Päivitetty klo 23:26
Etusivu › Ulkomaat
Ulkomaat

Päiväkodin kokit käyttivät ruokaan maalia – myrkyttivät yli 200 lasta

Syömäkelvotonta maalia käytettiin ruoan koristelemiseen Kiinassa.

Päiväkodin kokit käyttivät ruokaan maalia – myrkyttivät yli 200 lasta
Kuva: AMNZ Kuvatoimitus / Ulkomaat

Kiinalaisen päiväkodin kokit myrkyttivät 233 esikoululaista vuonna 2025. Nyt Tianshuin kaupungissa sijaitsevan päiväkodin toiminnasta vastannut Li Huifang on saanut elinkautisen vankeustuomion, kertoo The Independent .

Lisäksi hänen omaisuuttaan on määrätty takavarikoitavaksi noin 66 500 euron arvosta.

Yli 200 päiväkotilapsen ja 20 päiväkodin työntekijän verestä löytyi vuonna 2025 vaarallinen määrä lyijyä. Päiväkodin kokit olivat käyttäneet lasten ruoan koristelemiseen syömäkelvotonta maalia, jonka lyijypitoisuus oli noin 2 000 kertaa Kiinassa sallitun enimmäispitoisuuden suuruinen.

Päiväkodin operatiivinen johtaja Zhu Jinglin sai 15 vuoden vankeusrangaistuksen. Lisäksi hänelle määrättiin noin 40 000 euron sakko.

Myös neljä päiväkodin keittiötyöntekijää sai tuomion. Työntekijöiden vankeustuomiot vaihtelevat kuudesta vuodesta kahdeksaan vuoteen.

Altistuminen suurille lyijypitoisuuksille voi vaurioittaa lapsen aivoja ja hermostoa.

Poliisin raporttien mukaan esikoulun rehtori oli käskenyt henkilökuntaa ostamaan maalin netistä. Kun lapset sairastuivat syömisen jälkeen, maali oli yritetty piilottaa poliisilta. Maali oli selvästi merkitty syömäkelvottomaksi, BBC kertoi aiemmin .

Alueen pormestari kertoi tapahtumien paljastuttua, että tapaus paljasti puutteita ja porsaanreikiä julkisessa ruokavalvonnassa.

Etusivu › Toimitus