Kun Kimmo saapui tuttavansa kämpälle, hän oli jo luovuttanut.

Kimmo oli 18-vuotias. Viinaa ja huumeita oli mennyt jo monta viikkoa. Oikeastaan jo monta vuotta. Kimmo oli täynnä vihaa.

– Silloin ei ollut väliä, lähteekö henki itseltä vai joltain muulta, Kimmo sanoo nyt 16 vuotta myöhemmin.

Henki lähti keski-ikäiseltä mieheltä. Kimmo puukotti häntä kymmeniä kertoja ja veti lopulta mieheltä kurkun auki.

Nyt Kimmo, 35, on lopettanut työpäivänsä. Hän on lenkkeillyt tuttuun treenipaikkaan Tampereen Mustavuorelle. Edessä on vapaa viikonloppu.

Kimmolla on työpaikka, uusia ystäviä, harrastuksia ja koti. Hän ei ole syyllistynyt rikoksiin vapauduttuaan vankilasta.

Kaikille ei käy yhtä hyvin kuin Kimmolle. Vain osa henkirikoksen tehneistä saa elämänsä raiteilleen.

Kolmen vuoden kuluessa vankilasta vapautumisesta noin puolet henkirikoksen tehneistä saa tuomion uudesta rikoksesta . Enemmistö jää työn ja koulutuksen ulkopuolelle.

Tämä juttu kertoo siitä, miten järkyttävän rikoksen tekeminen ei välttämättä määritä koko loppuelämää, ja miksi se on hyvä asia meille kaikille.

Toimitus ei julkaise Kimmon oikeaa nimeä, koska uudesta elämästä huolimatta rikostausta aiheuttaisi haittaa hänen työ- ja yksityiselämälleen.

Kimmo huostaanotettiin hänen ollessaan kymmenvuotias. Olot kotona eivät olleet sopivat lapselle.

Videolla Kimmo kertoo, millaisia aikuisia hänen elämässään oli lapsena:

12-vuotiaana Kimmo käytti jo alkoholia, 14-vuotiaana kannabista, ja siitä parin vuoden sisään suonensisäisiä huumeita.

Samoihin aikoihin Kimmon veli kuoli. Perheessä tai laitoksissa asiasta ei osattu puhua, ja nuori mies alkoi käsitellä suruaan seuraamalla veljensä jalanjälkiä.