TUOREIMMAT Sunnuntai 18.10.2026 · Helsinki · Tuoreimmat uutiset 24h
Etusivu › Ulkomaat
Ulkomaat

Kirsten, 112, on Tanskan vanhin ihminen – ja entinen natsi

112-vuotias Kirsten Schwalbe kertoo katuvansa natsipuolueeseen liittymistä.

Kirsten, 112, on Tanskan vanhin ihminen – ja entinen natsi
Kuva: AMNZ Kuvatoimitus / Ulkomaat

Tanskassa rikottiin keskiviikkona ennätys.

112 vuoden ja 218 päivän ikäisestä Kirsten Schwalbesta tuli historian vanhin tanskalainen. Nuoruudessaan hän oli natsipuolueen jäsen.

Asiasta kertovat muun muassa tanskalaismediat TV Midtvest ja TV2 .

Schwalbe liittyi vuonna 1941 Tanskan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen eli maan natsipuolueeseen. Schwalbe oli tuolloin 27-vuotias.

Schwalbe kertoo liittyneensä puolueeseen miehensä tahdosta. Hän kertoo, ettei tiennyt, minkä järjestön jäseneksi oli liittynyt.

– Mieheni kysyi minulta asiasta, ja sanoin, ettei sillä ollut minulle väliä. En ollut lainkaan kiinnostunut politiikasta, joten tein vain niin kuin hän halusi minun tekevän, Kirsten Schwalbe kertoo TV Midtvestille .

Nyt Schwalbe sanoo, ettei kadu elämässään mitään niin paljon kuin puolueeseen liittymistä. Hän kertoo, ettei juurikaan tiennyt, mitä natsismi on eikä kannattanut aatetta.

– Siihen aikaan vaimot eivät perehtyneet sellaisiin asioihin vaan jättivät ne miesten hoidettaviksi. Siksi minusta on kohtuutonta, että juuri minä joudun nyt kärsimään seurauksista.

Schwalbe kertoo, että hänen meripihkahiojana työskennelleelle miehelleen tarjottiin rahallista korvausta ”joidenkin kirjeiden” kuljettamisesta. Ehtona oli liittyminen Tanskan natsipuolueeseen. Schwalben mies hyväksyi tarjouksen, ja muutamaa kuukautta myöhemmin Schwalbe liittyi itsekin puolueeseen miehensä kehotuksesta.

TV Midtvest on seurannut Schwalben elämää tiiviisti. Media ylläpitää hänen nimellään toimivaa Instagram-tiliä , jolla on yli 50 000 seuraajaa. Median työntekijät ovat myös julkaisseet hänestä kertovan kirjan.

Tanskan TV2:n haastattelema Aarhusin yliopiston historioitsija pitää Schwalben selitystä erikoisena.

– On silmiinpistävää, jos hänellä ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, mitä natsismi oli, mutta hän silti liittyi natsipuolueeseen, miehitysaikaan erikoistunut Troels Solgaard Andersen sanoo medialle.

Vuonna 1941 natsi-ideologia tunnettiin Tanskassa laajalti, vaikka natsien julmuuksista ei tiedetty vielä kaikkea. Andersenin mukaan onkin todennäköistä, ettei Schwalbe tuntenut natsi-ideologian koko laajuutta.

Andersenin mukaan ei tule vähätellä naisten omaa poliittista toimijuutta. Hänen mukaansa esimerkiksi keskitysleirien olemassaolosta tiedettiin Tanskassa laajasti vuonna 1941.

Etusivu › Toimitus