Sunnuntai 18.10.2026 · Helsinki · Päivitetty klo 23:00
Etusivu › Ulkomaat
Ulkomaat

Tuomas, 28, todisti väkivaltaisia mellakoita Ranskassa – merkkikauppa tuhottiin ikkunan alla

Mielenosoittajat ja poliisi ottivat voimakkaasti yhteen lauantaina suomalaisen Tuomaksen kotikadulla Rennesissä.

Tuomas, 28, todisti väkivaltaisia mellakoita Ranskassa – merkkikauppa tuhottiin ikkunan alla
Kuva: AMNZ Kuvatoimitus / Ulkomaat

Kaduilla liikkuu jatkuvasti poliiseja kolmen partioissa. Heillä on yllään mellakkavarusteita ja mukanaan konepistooleja. Asuntoa vastapäätä sijaitsevasta Sephoran liikkeestä puuttuu ikkuna.

Näin suomalainen Tuomas Reinikka , 28, kuvailee tunnelmaa kotikadullaan Ranskan Rennesissä sunnuntaina.

Kuten useassa muussakin kaupungissa, myös Rennesissä esiintyi edellisiltana järjestettyjen jättimielenosoitusten ohella mellakointia ja ilkivaltaa.

Virkavallan korostuneesta läsnäolosta huolimatta ilmapiiri oli sunnuntaina jo rauhallisempi.

– Eilisestä on huomattavasti rauhoittunut meininki. Tällä hetkellä ei taida palaa ainakaan mikään, Reinikka toteaa.

Mielenosoitukset alkoivat lauantaina päivällä kaupungin keskustassa. Paikalla ollut Reinikka kertoo nähneensä sekä kyynelkaasua että vesitykeillä varustettuja poliisin ajoneuvoja. Kun meno alkoi ”villiintymään”, hän poistui paikalta.

Erityisen villiksi meno äityi kuitenkin Reinikan kodin edustalla. Toisen kerroksen asunto sijaitsee ostoskadun varrella. Hän todisti lauantai-illan ja sunnuntaiyön aikana toistuvia yhteenottoja poliisin ja mielenosoittajien välillä.

– Tästä oli aika hyvät näkymät, mies toteaa.

Mielenosoittajat ampuivat hänen mukaansa ilotulitteita poliisia kohti ja heittelivät näitä esineillä.

Mellakoitsijat ryöstelivät Reinikan mukaan myös liiketiloja. Esimerkiksi asuntoa vastapäätä sijaitsevaan Sephora-kosmetiikkaliikkeeseen murtauduttiin.

– Siinä ei ole ikkunaa ja vartija on sisällä tällä hetkellä. Se on tyhjennetty eilen illalla ja yöllä ihan kokonaan tavarasta.

Myös kadulla sijaitseva urheilukauppa joutui Reinikan mukaan ryöstelyn kohteeksi.

Seinät täyttyivät graffiteista. Jossain vaiheessa kotikadulla näkyi Reinikan mukaan myös jonkinlainen tulipalo.

Reinikan arvion mukaan poliisi ja mielenosoittajat ottivat yhteen ainakin kymmeniä, ellei satojakin kertoja. Poliisin väkijoukon sekaan ampumien kyynelkaasukranaattien sisältö kulkeutui myös Reinikan asuntoon.

Etusivu › Toimitus