Lapissa useat ravintolat pyrkivät nousemaan fine dining -luokan aateliin. Alan yrittäjät uskovat, että Lappiin voisi saada jopa arvostettuja Michelin-tähtiä.
Teslan markkinointitempaus uuden Roadster-mallin ympärillä ylittää komeasti uskottavuuden rajat – varsinkin kun muistaa, miten valtava määrä luvattua on aiemminkin j…
Mersujen valmistus loppui ja väkimäärä romahti – Irtisanotuille EU-rahaa
Uudenkaupungin autotehtaalla on enää 1 000 työntekijää, joista noin puolet on lomautettuna.
Teksti: AMNZ Uutistoimitus · Helsinki·
Linkki kopioitu leikepöydälle!
Kuva: AMNZ Kuvatoimitus / Talous
Valmet Automotive kertoi viime viikolla, että yhtiön Uudenkaupungin autotehtaan irtisanotut saivat 410 000 euroa EU-rahaa uudelleentyöllistymisen nopeuttamiseen. Tuki koskee 260 työntekijää.
Uudenkaupungin tehtaan väkimäärä on kutistunut voimakkaasti viimeisten vuosien aikana. Valmet Automotiven viestintäpäällikkö Kirsi Kuitunen kertoo, että autotehtaan henkilöstömäärä on tällä hetkellä noin 1 000 henkeä. Heistä noin puolet on tällä hetkellä työssä ja osa lomautettuna.
Kauppalehti kertoi tammikuussa 2023, että Uudenkaupungin autotehtaassa työskenteli tuolloin noin 2 000 työntekijää. Enimmillään työntekijöitä on ollut 4 500 vuonna 2019, kun tehtaan liukuhihnat suolsivat Mercedes-Benzin A-sarjan autoja ja GLC-katumaastureita. A-sarjan Mersujen tuotanto päättyi 2025 ja GLC-katumaastureiden 2022.
Nyt tehtaan tuotanto on aivan jotain muuta.
– Uudenkaupungin tehtaalla valmistetaan tällä hetkellä Patrian panssaroituja 6x6-ajoneuvoja ja yhteistyössä Carrus Deltan kanssa Volvo Busesin yksikerroksisia linja-autoja, Kuitunen kertoo.
Kuitusen mukaan yhtiö neuvottelee parhaillaan aktiivisesti eri teollisuuden toimialojen asiakkaiden kanssa tulevaisuudessa valmistettavista tuotteista.
– Tällä hetkellä keskusteluja käydään erityisesti ajoneuvo- ja puolustustoimialalla, Kuitunen tarkentaa.
Suomen valtiosta tuli viime vuonna tehdyssä omistusjärjestelyssä Valmet Automotiven pääomistaja 79 %:n omistusosuudella. Loput 21 prosenttia omistaa Kokkilan perheen sijoitusyhtiö Pontos.