TUOREIMMAT Sunnuntai 18.10.2026 · Helsinki · Tuoreimmat uutiset 24h
Etusivu › Urheilu
Urheilu

Leo Walta keskusteli ensin supertähden kanssa ja laukoi sitten upean vaparimaalin: ”Sanoin hänelle”

Huuhkajien vaparispesialisti väläytteli osaamistaan Yhdysvalloissa.

Leo Walta keskusteli ensin supertähden kanssa ja laukoi sitten upean vaparimaalin: ”Sanoin hänelle”
Kuva: AMNZ Kuvatoimitus / Urheilu

Los Angeles FC:n keskikenttätaituri Leo Walta laukoi komean vapaapotkumaalin viime yönä New York Cityn verkkoon.

Täydet minuutit pelannut suomalainen onnistui vaparissa aivan ensimmäisen puoliajan lopulla. Kaukaa lähtenyt kuti kiersi komeassa kaaressa aivan tolpan juureen.

Vieressä seissyt entinen Valioliiga-tähti Heung-Min Son onnitteli heti suomalaista maalista.

– Tuntuu tietysti uskomattomalta tehdä maali vapaapotkusta. Olen harjoitellut niitä koko elämäni, Walta kertoi pelin jälkeen järjestetyssä etäpressissä.

Walta kertoi nähneensä maalivahdin seisseen keskellä maalia, joten hän päätti laukoa toiseen kulmaan. Suomalainen keskusteli vaparin antamisesta myös Sonin kanssa.

– Sanoin hänelle, että minulla on hyvä tunne, että voisin saada tästä hyvän laukauksen. Hän ymmärsi tilanteen ja antoi minun laukoa, Walta naureskeli.

Syksyllä Yhdysvaltoihin siirtynyt pallotaituri on pelannut nyt MLS:ssä kolme peliä. Maali oli hänelle uran ensimmäinen jenkkiliigassa.

Vaparispesialisti on näyttänyt viime aikoina osaamistaan tiuhaan tahtiin, sillä hän onnistui kahdesti vaparista myös syyskuun maaottelussa Albaniaa vastaan.

Etusivu › Toimitus