Päiväristeily muuttui painajaiseksi – Liki 20 ihmistä jäi Finnlinesin laivaan vastoin tahtoaan
Kuusihenkinen seurue joutui viettämään yön Finnlinesin laivassa, kun he eivät ehtineet ulos teknisen vian vuoksi.
Kotimaan ja ulkomaiden uutispalvelu
Kuusihenkinen seurue joutui viettämään yön Finnlinesin laivassa, kun he eivät ehtineet ulos teknisen vian vuoksi.
Urheilu
KuPS kaatoi VPS:n 2–0 ja kiristi Veikkausliigan mestaruustaistelun äärimmilleen.
Urheilu
Brightonin Diego Gómez teki vahvan ehdokkaan kauden maaliksi.
Teknologia
Kiinalaisjätti BYD esitteli osaamistaan itsestään ajavien autojen teknologiassa Pariisissa viemällä autonsa Riemukaaren kuuluisaan liikenneympyrään.
Kotimaa
Poliisi tuli Finnairin mukaan konetta portille vastaan ja otti häiritsevästi käyttäytyneen matkustajan hoiviinsa.
Kotimaa
Juusluoto kuului alun perin Nesteelle, joka hankki sen Urho Kekkosen ideasta. Fortumille saariryhmä tuli Neste-IVO-fuusion kautta.
Talous
Vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää kertoi, että puolueen vaalikassa eduskuntavaaleja varten tuplaantuu.
Urheilu
Amerikkalaisen jalkapallon ottelua edelsi traaginen tapahtuma.
Kotimaa
Lapissa useat ravintolat pyrkivät nousemaan fine dining -luokan aateliin. Alan yrittäjät uskovat, että Lappiin voisi saada jopa arvostettuja Michelin-tähtiä.
Kotimaa
Taksi Helsingin mukaan osa kuljettajista kieltäytyy ajamasta Veikkaus-areenalle ruuhka-aikaan.
Urheilu
Teuvo Teräväisellä on erikoinen tilanne Chicagossa.
Ulkomaat
Trumpin rauhanneuvottelijoiden mielestä eurooppalaisten pitäisi ostaa enemmän venäläistä kaasua.
Urheilu
Matias Maccellin jalka vääntyi ikävästi.
Kotimaa
Ulkomaat
112-vuotias Kirsten Schwalbe kertoo katuvansa natsipuolueeseen liittymistä.
Urheilu
NHL-tähden kauppareissut eivät aina mene putkeen.
Kotimaa
Kuhmon Kivikiekissä saatetaan kaataa kuusi sutta alueelta, jossa suurpetojen kuvaamisesta on kasvanut kansainvälistä matkailuliiketoimintaa.
Talous
Datakeskusten rakentaminen vaatii monenlaista osaamista. Rakennusbuumi on kasvattanut työvoiman kysyntää Suomessa räjähdysmäisesti.
Urheilu
Jari-Matti Latvala haaveilee paluusta Britannian maisemiin.
Urheilu
Jonne Tammela siirtyy KalPaan.
Urheilu
Kalle Palander voitti Aleksi Valavuoren kesäkuussa nyrkkeilyottelussa ja teki hyvän tilin.
Teknologia
Oletko hyvin kartalla eli kärryillä?
Urheilu
Huuhkajien vaparispesialisti väläytteli osaamistaan Yhdysvalloissa.
Urheilu
Kannattaja löi pöytään 500 000 euron tarjouksen.
Teknologia
SOK:n mukaan polttoaineiden hinnat näkyivät hintatolpassa väärin teknisen vian vuoksi.
Ulkomaat
Kongossa ebolaepidemia levinnyt kahdeksanteen maakuntaan
Talous
Sesonkityö ei sovi kaikille.
Teknologia
Espanjalaisen Cupran pieni täyssähköauto Raval on myynyt selvästi paremmin kuin mitä merkki on pystynyt ennakoimaan.
Ulkomaat
Poliisi on ottanut kiinni esimerkiksi juhla-alueen järjestelyistä vastanneita henkilöitä.
Ulkomaat
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump yltyi puhumaan meikkauksesta kesken kampanjatilaisuuden.
Ulkomaat
Suojautumiskehotus koski maan keski- ja pohjoisosissa asuvia kansalaisia.
Teknologia
Älä säästä väärässä paikassa.
Talous
Tilanpitoon pitää olla kutsumus, jotta vastuksia jaksaa selättää, sanoo neljännen polven tilallinen.
Teknologia
Kääntyvän auton kuljettaja ei voinut nähdä, milloin hänelle palaa vihreä valo.
Ulkomaat
Tämä blondi ei kaipaa hopeashampoota ja kestää tummemmankin tyven.
Talous
Vanhempi voi syyllistyä jopa rikokseen, jos käyttää lapselleen sijoittamia rahoja väärin, kertoo Kauppalehti.
Teknologia
Porsche on julkaissut Mission S -nimisen superautokonseptin, joka raottaa verhoa tulevasta uudesta mallisarjasta.
Talous
Marko Suksi luotsasi 17 vuotta Poppamiestä ja myi yrityksen viime vuoden huhtikuussa.
Talous
Stora Enso on aiemmin kiistänyt saaneensa puuta Googlen datakeskustyömailta.
Teknologia
Realme GT 8 Pro ja Google Pixel 11 Pro XL on suunniteltu eri lähtökohdista. Kumpi olisi sinulle sopivampi?
Kotimaa
Yhtiön mukaan liuosta ei ole päätynyt teollisuusalueen ulkopuolelle.
Urheilu
Ulkomaat
Tulipalo levisi nopeasti voimakkaan tuulen vuoksi.
Kotimaa
Pakastealtaiden paras kalapuikko on selvillä.
Kotimaa
Diandran tulkinta räjäytti potin Elämäni biisi -ohjelmassa.
Ulkomaat
Mielenosoitukset Albanian pääkaupungissa Tiranassa jatkuvat sunnuntaina kuudetta päivää.
Kotimaa
Lomakausi painottuu ensi viikolla Kaakkois-Suomeen. Myös Oulussa alkaa maanantaina syysloma.
Kotimaa
Ilkka Remes sanoo, ettei hän tahdo muiden kirjoja lukiessaankaan tietää niiden kirjoittajista mitään.
Kotimaa
Onnettomuuspaikalla oli käytössä vain yksi kaista etelän suuntaan useiden tuntien ajan.
Ulkomaat
Miljoonien arvoinen timantti palaa takaisin museoon, josta se varastettiin sata vuotta sitten.
Kotimaa
Vain jotkut henkirikoksen tehneistä pääsevät kiinni tavalliseen arkeen. Yksi heistä on Kimmo, joka murhasi miehen 18-vuotiaana.
Ulkomaat
Ympäri Ranskaa järjestettiin lauantaina valtavia mielenosoituksia.
Kotimaa
Suomen tiettävästi ensimmäinen freskotekniikalla tehty kattomaalaus on vaatinut poikkeuksellisia ratkaisuja.
Näitkö jotain uutisen arvoista? Lähetä tiedot, valokuva tai video suoraan uutistoimitukselle.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump yltyi puhumaan meikkauksesta kesken kampanjatilaisuuden.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on raottanut salaisuuden varjoa hänen meikkinsä taustalla, kertoo yhdysvaltalaismedia The New York Post.
– Meikkaan hyvin vähän ja hoidan sen itse. Jos ei meikkaa edes vähän, näyttää kuolleelta, enkä halua näyttää siltä, Trump kertoi perjantaina.
Meikkaus nousi esille Trumpin ollessa kampanjoimassa välivaalien republikaaniehdokkaiden puolesta Georgian osavaltiossa.
Georgiassa etenkin republikaanien senaattoriehdokas Mike Collins on mielipidemittauksissa tiukoilla demokraatti Jon Ossoffia vastaan. Trump ottikin demokraattisenaattorin tilaisuudessa hampaisiinsa.
– Hän panostaa täysillä. Hänellä on oma meikkitaiteilija. He ovat siellä koko ajan. En tiedä, miten hän sen tekee, mutta hän tuhlaa omaisuuden. Hän käyttää meikkiin enemmän rahaa kuin kukaan mies tai nainen senaatin historiassa, Trump laukoi.
Trumpin sanojen taustalla on todennäköisesti uutisointi siitä, että Ossoffin kampanjatiimi olisi käyttänyt liki 3 000 dollaria hius- ja meikkipalveluihin.
Trumpin itsensä käyttämä meikki on herättänyt laajaa huomiota hänen ensimmäisestä presidenttikaudestaan asti.
Presidentin kasvojen värisävy on vaihdellut vuosien mittaan ruskettuneen tummasta aina oranssinsävyiseen asti. Trumpin hiusrajassa on ajoittain myös selvästi näkyvillä mahdollisesti itseruskettavan meikkivoiteen jättämä raja.
Meikkitaiteilija Iiris Virranta arvioikin toimitukselle vuosi sitten, että Trump käyttää todennäköisesti juuri itseruskettavaa.
– Ehkä hän ei halua olla niin kamalan kalpea, Virranta sanoi tuolloin.