Pörssisuvun perijältä jälleen jättilahjoitus vasemmistoliitolle
Vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää kertoi, että puolueen vaalikassa eduskuntavaaleja varten tuplaantuu.
Kotimaan ja ulkomaiden uutispalvelu
Vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää kertoi, että puolueen vaalikassa eduskuntavaaleja varten tuplaantuu.
Urheilu
Amerikkalaisen jalkapallon ottelua edelsi traaginen tapahtuma.
Kotimaa
Lapissa useat ravintolat pyrkivät nousemaan fine dining -luokan aateliin. Alan yrittäjät uskovat, että Lappiin voisi saada jopa arvostettuja Michelin-tähtiä.
Urheilu
Teuvo Teräväisellä on erikoinen tilanne Chicagossa.
Urheilu
Matias Maccellin jalka vääntyi ikävästi.
Ulkomaat
112-vuotias Kirsten Schwalbe kertoo katuvansa natsipuolueeseen liittymistä.
Kotimaa
Kuhmon Kivikiekissä saatetaan kaataa kuusi sutta alueelta, jossa suurpetojen kuvaamisesta on kasvanut kansainvälistä matkailuliiketoimintaa.
Kotimaa
Joona Räsäsen mukaan työmatkavähennyksen korotus hyödyttää vain harvaa autoilijaa.
Urheilu
Jari-Matti Latvala haaveilee paluusta Britannian maisemiin.
Urheilu
Jonne Tammela siirtyy KalPaan.
Kotimaa
Altavastaajina finaaliin lähteneet suomalaiset eivät kaatuneet ilman taistelua.
Kotimaa
Yhdysvaltalaistutkimus vahvistaa aiempia havaintoja.
Urheilu
Kalle Palander voitti Aleksi Valavuoren kesäkuussa nyrkkeilyottelussa ja teki hyvän tilin.
Kotimaa
Bonnie Wright julkaisi herttaisen otoksen perheensä uudesta tulokkaasta.
Teknologia
Oletko hyvin kartalla eli kärryillä?
Urheilu
Huuhkajien vaparispesialisti väläytteli osaamistaan Yhdysvalloissa.
Urheilu
Kannattaja löi pöytään 500 000 euron tarjouksen.
Kotimaa
Asiantuntija kuvailee tapausta surulliseksi.
Teknologia
SOK:n mukaan polttoaineiden hinnat näkyivät hintatolpassa väärin teknisen vian vuoksi.
Urheilu
Emiliano Martínez kävi leikkauksessa.
Urheilu
Kilpailusuunnan vastaisesti verrytellyt valjakko aiheutti törmäyksen.
Ulkomaat
Kongossa ebolaepidemia levinnyt kahdeksanteen maakuntaan
Urheilu
Arttu Hyry tietää, miten vastustajan supertähdet saa raivon partaalle.
Talous
Sesonkityö ei sovi kaikille.
Ulkomaat
Sotilastukikohdassa räjähti, ja sitä seurasi tulipalo.
Teknologia
Espanjalaisen Cupran pieni täyssähköauto Raval on myynyt selvästi paremmin kuin mitä merkki on pystynyt ennakoimaan.
Ulkomaat
Poliisi on ottanut kiinni esimerkiksi juhla-alueen järjestelyistä vastanneita henkilöitä.
Teknologia
Poliisi sai ilmoituksen uhkaavasti käyttäytyneestä miehestä lauantaina aamuyöllä.
Ulkomaat
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump yltyi puhumaan meikkauksesta kesken kampanjatilaisuuden.
Ulkomaat
Suojautumiskehotus koski maan keski- ja pohjoisosissa asuvia kansalaisia.
Teknologia
Älä säästä väärässä paikassa.
Talous
Tilanpitoon pitää olla kutsumus, jotta vastuksia jaksaa selättää, sanoo neljännen polven tilallinen.
Teknologia
Kääntyvän auton kuljettaja ei voinut nähdä, milloin hänelle palaa vihreä valo.
Teknologia
Asiantuntijan mukaan erilaiset uskomukset ovat sitkeitä, vaikka niille ei löytyisikään vastinetta tutkimuksista.
Ulkomaat
Kulttuurivieras, kuvataiteilija Emma Ainala näyttää, miltä tuntuu olla nainen nykypäivänä.
Ulkomaat
Tämä blondi ei kaipaa hopeashampoota ja kestää tummemmankin tyven.
Talous
Vanhempi voi syyllistyä jopa rikokseen, jos käyttää lapselleen sijoittamia rahoja väärin, kertoo Kauppalehti.
Teknologia
Tapahtuman suosio yllätti järjestäjän.
Teknologia
Porsche on julkaissut Mission S -nimisen superautokonseptin, joka raottaa verhoa tulevasta uudesta mallisarjasta.
Talous
Marko Suksi luotsasi 17 vuotta Poppamiestä ja myi yrityksen viime vuoden huhtikuussa.
Kotimaa
Lomakausi painottuu ensi viikolla Kaakkois-Suomeen. Myös Oulussa alkaa maanantaina syysloma.
Kotimaa
Ilkka Remes sanoo, ettei hän tahdo muiden kirjoja lukiessaankaan tietää niiden kirjoittajista mitään.
Kotimaa
Taksi Helsingin mukaan osa kuljettajista kieltäytyy ajamasta Veikkaus-areenalle ruuhka-aikaan.
Ulkomaat
Trumpin rauhanneuvottelijoiden mielestä eurooppalaisten pitäisi ostaa enemmän venäläistä kaasua.
Kotimaa
Urheilu
NHL-tähden kauppareissut eivät aina mene putkeen.
Kotimaa
Uudenmaan kristilliset koulut ovat ääriään myöten täynnä. Opiskelijamäärät ovat miltei kaksinkertaistuneet muutamassa vuodessa.
Talous
Datakeskusten rakentaminen vaatii monenlaista osaamista. Rakennusbuumi on kasvattanut työvoiman kysyntää Suomessa räjähdysmäisesti.
Teknologia
Onnettomuuspaikalla oli käytössä vain yksi kaista etelän suuntaan useiden tuntien ajan.
Ulkomaat
Miljoonien arvoinen timantti palaa takaisin museoon, josta se varastettiin sata vuotta sitten.
Kotimaa
Vain jotkut henkirikoksen tehneistä pääsevät kiinni tavalliseen arkeen. Yksi heistä on Kimmo, joka murhasi miehen 18-vuotiaana.
Ulkomaat
Ympäri Ranskaa järjestettiin lauantaina valtavia mielenosoituksia.
Ulkomaat
Suomen tiettävästi ensimmäinen freskotekniikalla tehty kattomaalaus on vaatinut poikkeuksellisia ratkaisuja.
Näitkö jotain uutisen arvoista? Lähetä tiedot, valokuva tai video suoraan uutistoimitukselle.
Asiantuntijan mukaan erilaiset uskomukset ovat sitkeitä, vaikka niille ei löytyisikään vastinetta tutkimuksista.
98-oktaaninen bensiini ei tule halvemmaksi kuin 95-oktaaninen, vaikka moni autoilija niin uskoo.
Aalto-yliopiston apulaisprofessori Ossi Kaarion mukaan 98-oktaanisen bensan energiapitoisuus on vain noin kaksi prosenttia suurempi kuin 95-oktaanisen.
Hintaero on kuitenkin selvästi suurempi: Tilastokeskuksen mukaan 95-bensa maksoi syyskuussa keskimäärin 2,3 euroa litralta ja 98-bensa 2,4 euroa.
Kaario suosittelee valitsemaan bensiinin auton valmistajan ohjeiden mukaan.
Polttoaineisiin ja niiden kulutukseen liittyy useita myyttejä: on myyttejä siitä, millainen ajotyyli tekee bensiinin kulutuksesta mahdollisimman taloudellista sekä esimerkiksi siitä, että vakionopeudensäätimen jatkuva käyttö säästäisi polttoainetta.
Yksi ehkä tunnetuimmista liittyy kuitenkin 95-oktaanisen ja 98-oktaanisen bensiinin kulutukseen. Myytti kuuluu seuraavasti: kalliimman 98-oktaanisen bensiinin käyttäminen kannattaa, sillä se vähentää auton kulutusta ja tankilla täytyy näin käydä harvemmin.
Bensiini ja sen hinta ovat puhuttaneet viime viikkoina paljon hintojen noustua ennätyksellisiin korkeuksiin. Useimmat bensa-autot syövät niin ikään lähtökohtaisesti sekä 95-oktaanista että 98-oktaanista bensiiniä.
Voisiko 98-oktaanista bensiiniä tankkaamalla siis säästää rahaa pitkällä aikavälillä? Asiaan vastaa Aalto-yliopiston energia- ja konetekniikan laitoksen apulaisprofessori Ossi Kaario :
– Väitteessä on jotain perää, sillä 95-oktaanisen bensiinin energiapitoisuus on vähän 98:a pienempi, paino sanalla ”vähän”. 98-oktaaninen bensiini on kuitenkin huomattavasti kalliimpaa, joten sen käyttö ei tuo säästöjä, vaikka 95-oktaaninen kuluttaisikin enemmän, Kaario kertoo.
Kaarion mukaan 98:n ja 95:n energiapitoisuuksien välillä puhutaan ”noin kahden prosentin erosta”.
– Silloin ollaan varmaan oikeassa suuruusluokassa. Hintaero on kuitenkin huomattavasti suurempi kuin kaksi prosenttia, Kaario kertoo.
Tilastokeskuksen mukaan 95-bensiinin verollinen keskihinta oli syyskuussa 2,3 euroa litralta ja 98:n puolestaan 2,4 euroa.
Kaario ymmärtää kuitenkin, miksi kyseinen ajatus on saattanut pinttyä monien autoilijoiden ajatusmaailmaan.
– Ihmisillä tuntuu olevan yleisesti sellainen tunne, että 98-oktaaninen bensiini on jotenkin yleisesti parempaa kuin 95-oktaaninen. Näin ajatellaan varmaankin, koska edessä on isompi numero ja bensiini on kalliimpaa, hän kertoo.
Teknologia
Teknologia
Teknologia
Teknologia