Kekkosen hulppea kalastussaari myynnissä – Hintalappu huimaa päätä
Juusluoto kuului alun perin Nesteelle, joka hankki sen Urho Kekkosen ideasta. Fortumille saariryhmä tuli Neste-IVO-fuusion kautta.
Kotimaan ja ulkomaiden uutispalvelu
Juusluoto kuului alun perin Nesteelle, joka hankki sen Urho Kekkosen ideasta. Fortumille saariryhmä tuli Neste-IVO-fuusion kautta.
Talous
Vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää kertoi, että puolueen vaalikassa eduskuntavaaleja varten tuplaantuu.
Urheilu
Amerikkalaisen jalkapallon ottelua edelsi traaginen tapahtuma.
Kotimaa
Lapissa useat ravintolat pyrkivät nousemaan fine dining -luokan aateliin. Alan yrittäjät uskovat, että Lappiin voisi saada jopa arvostettuja Michelin-tähtiä.
Urheilu
Teuvo Teräväisellä on erikoinen tilanne Chicagossa.
Urheilu
Matias Maccellin jalka vääntyi ikävästi.
Ulkomaat
112-vuotias Kirsten Schwalbe kertoo katuvansa natsipuolueeseen liittymistä.
Kotimaa
Kuhmon Kivikiekissä saatetaan kaataa kuusi sutta alueelta, jossa suurpetojen kuvaamisesta on kasvanut kansainvälistä matkailuliiketoimintaa.
Kotimaa
Joona Räsäsen mukaan työmatkavähennyksen korotus hyödyttää vain harvaa autoilijaa.
Talous
Datakeskusten rakentaminen vaatii monenlaista osaamista. Rakennusbuumi on kasvattanut työvoiman kysyntää Suomessa räjähdysmäisesti.
Urheilu
Jari-Matti Latvala haaveilee paluusta Britannian maisemiin.
Urheilu
Jonne Tammela siirtyy KalPaan.
Kotimaa
Altavastaajina finaaliin lähteneet suomalaiset eivät kaatuneet ilman taistelua.
Kotimaa
Yhdysvaltalaistutkimus vahvistaa aiempia havaintoja.
Urheilu
Kalle Palander voitti Aleksi Valavuoren kesäkuussa nyrkkeilyottelussa ja teki hyvän tilin.
Kotimaa
Bonnie Wright julkaisi herttaisen otoksen perheensä uudesta tulokkaasta.
Teknologia
Oletko hyvin kartalla eli kärryillä?
Urheilu
Huuhkajien vaparispesialisti väläytteli osaamistaan Yhdysvalloissa.
Urheilu
Kannattaja löi pöytään 500 000 euron tarjouksen.
Teknologia
SOK:n mukaan polttoaineiden hinnat näkyivät hintatolpassa väärin teknisen vian vuoksi.
Urheilu
Emiliano Martínez kävi leikkauksessa.
Urheilu
Kilpailusuunnan vastaisesti verrytellyt valjakko aiheutti törmäyksen.
Ulkomaat
Kongossa ebolaepidemia levinnyt kahdeksanteen maakuntaan
Urheilu
Arttu Hyry tietää, miten vastustajan supertähdet saa raivon partaalle.
Talous
Sesonkityö ei sovi kaikille.
Ulkomaat
Sotilastukikohdassa räjähti, ja sitä seurasi tulipalo.
Teknologia
Espanjalaisen Cupran pieni täyssähköauto Raval on myynyt selvästi paremmin kuin mitä merkki on pystynyt ennakoimaan.
Ulkomaat
Poliisi on ottanut kiinni esimerkiksi juhla-alueen järjestelyistä vastanneita henkilöitä.
Ulkomaat
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump yltyi puhumaan meikkauksesta kesken kampanjatilaisuuden.
Ulkomaat
Suojautumiskehotus koski maan keski- ja pohjoisosissa asuvia kansalaisia.
Teknologia
Älä säästä väärässä paikassa.
Talous
Tilanpitoon pitää olla kutsumus, jotta vastuksia jaksaa selättää, sanoo neljännen polven tilallinen.
Teknologia
Kääntyvän auton kuljettaja ei voinut nähdä, milloin hänelle palaa vihreä valo.
Ulkomaat
Tämä blondi ei kaipaa hopeashampoota ja kestää tummemmankin tyven.
Ulkomaat
Autossa oli väkijoukkoon ajaneen kuskin lisäksi kaksi lasta.
Talous
Vanhempi voi syyllistyä jopa rikokseen, jos käyttää lapselleen sijoittamia rahoja väärin, kertoo Kauppalehti.
Teknologia
Porsche on julkaissut Mission S -nimisen superautokonseptin, joka raottaa verhoa tulevasta uudesta mallisarjasta.
Talous
Marko Suksi luotsasi 17 vuotta Poppamiestä ja myi yrityksen viime vuoden huhtikuussa.
Talous
Stora Enso on aiemmin kiistänyt saaneensa puuta Googlen datakeskustyömailta.
Teknologia
Realme GT 8 Pro ja Google Pixel 11 Pro XL on suunniteltu eri lähtökohdista. Kumpi olisi sinulle sopivampi?
Ulkomaat
Mielenosoitukset Albanian pääkaupungissa Tiranassa jatkuvat sunnuntaina kuudetta päivää.
Kotimaa
Lomakausi painottuu ensi viikolla Kaakkois-Suomeen. Myös Oulussa alkaa maanantaina syysloma.
Kotimaa
Ilkka Remes sanoo, ettei hän tahdo muiden kirjoja lukiessaankaan tietää niiden kirjoittajista mitään.
Kotimaa
Taksi Helsingin mukaan osa kuljettajista kieltäytyy ajamasta Veikkaus-areenalle ruuhka-aikaan.
Ulkomaat
Trumpin rauhanneuvottelijoiden mielestä eurooppalaisten pitäisi ostaa enemmän venäläistä kaasua.
Kotimaa
Urheilu
NHL-tähden kauppareissut eivät aina mene putkeen.
Kotimaa
Uudenmaan kristilliset koulut ovat ääriään myöten täynnä. Opiskelijamäärät ovat miltei kaksinkertaistuneet muutamassa vuodessa.
Kotimaa
Onnettomuuspaikalla oli käytössä vain yksi kaista etelän suuntaan useiden tuntien ajan.
Ulkomaat
Miljoonien arvoinen timantti palaa takaisin museoon, josta se varastettiin sata vuotta sitten.
Kotimaa
Vain jotkut henkirikoksen tehneistä pääsevät kiinni tavalliseen arkeen. Yksi heistä on Kimmo, joka murhasi miehen 18-vuotiaana.
Ulkomaat
Ympäri Ranskaa järjestettiin lauantaina valtavia mielenosoituksia.
Kotimaa
Suomen tiettävästi ensimmäinen freskotekniikalla tehty kattomaalaus on vaatinut poikkeuksellisia ratkaisuja.
Näitkö jotain uutisen arvoista? Lähetä tiedot, valokuva tai video suoraan uutistoimitukselle.
Arttu Hyry tietää, miten vastustajan supertähdet saa raivon partaalle.
Dallas Starsin suomalaishyökkääjä Arttu Hyry, 25, on tehnyt 3 maalia kahdessa viime pelissä ja raivostuttanut NHL:n supertähtiä ärsyttävällä aloitustekniikallaan.
Muun muassa Sidney Crosby ja Connor McDavid ovat menettäneet malttinsa Hyryn kyyristyessä aloituksissa matalaksi ja valuessa vastustajan puolelle.
Päävalmentaja Glen Gulutzan uskoo Hyryn dominoivien harjoitusotteiden siirtyvän nyt peleihin.
Suomen tuorein sensaatiopelaaja Arttu Hyry on tehnyt kolme komeaa maalia Dallas Starsin kahden viime pelin aikana.
Hyry viritti verkkoa kerran Colorado Avalanchea vastaan ja kahdesti Chicago Blackhawksin kotiluolassa lauantaina.
Hyryn, 25, kiekollinen itsevarmuus on räjähdysmäisessä nousussa, mutta NHL:n supertähdet alkavat pikkuhiljaa tuntea hänet aivan toisen syyn takia. Hyry nimittäin on harvinaisen ärsyttävä vastustaja aloituksissa.
Omien sanojensa mukaan Hyry ottaa kaikki aloitukset niin ”tosissaan”, että se saa supertähtien veren kiehumaan.
Aiemmin tällä viikolla Sidney Crosby alkoi työntää turhautuneena Hyryä tämän päästä toiselle puolelle, kun suomalaissentteri kyyristyi keskialoituksessa aivan matalaksi ja valui Crosbyn puolelle. Kaksikko otti monta aloitusta vastakkain.
Viime kaudella Connor McDavidilla poltti kiinni niin pahasti, että tämä yritti lopulta hyökätä Hyryn kimppuun.
Blackhawksin nuori tähti Connor Bedard löi Hyryä poikittaisella mailalla keskialueen aloituksen jälkeen.
– Yritän olla aloituksissa mahdollisimman veemäinen. Se on minun tehtäväni, Hyry virnistää.
– Ja nyt minulla on pari uutta kikkaakin, hän paljastaa.
Starsin supertähti Mikko Rantanen pani jo viime kaudella merkille, kuinka poikkeuksellisen paljon Hyry käyttää aikaa aloitusten harjoittelemiseen. Silloin nuoremman suomalaisen pisteet nousivat Rantasen silmissä.
– Hyry ei ollut minulle entuudestaan tuttu kaveri. Huomasin heti, miten paljon hän voittaa aloituksia ja tekee töitä niiden eteen, Rantanen kertaa.
Urheilu
Urheilu
Urheilu
Urheilu