Pörssisuvun perijältä jälleen jättilahjoitus vasemmistoliitolle
Vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää kertoi, että puolueen vaalikassa eduskuntavaaleja varten tuplaantuu.
Kotimaan ja ulkomaiden uutispalvelu
Vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää kertoi, että puolueen vaalikassa eduskuntavaaleja varten tuplaantuu.
Urheilu
Amerikkalaisen jalkapallon ottelua edelsi traaginen tapahtuma.
Kotimaa
Lapissa useat ravintolat pyrkivät nousemaan fine dining -luokan aateliin. Alan yrittäjät uskovat, että Lappiin voisi saada jopa arvostettuja Michelin-tähtiä.
Urheilu
Teuvo Teräväisellä on erikoinen tilanne Chicagossa.
Urheilu
Matias Maccellin jalka vääntyi ikävästi.
Ulkomaat
112-vuotias Kirsten Schwalbe kertoo katuvansa natsipuolueeseen liittymistä.
Kotimaa
Kuhmon Kivikiekissä saatetaan kaataa kuusi sutta alueelta, jossa suurpetojen kuvaamisesta on kasvanut kansainvälistä matkailuliiketoimintaa.
Kotimaa
Joona Räsäsen mukaan työmatkavähennyksen korotus hyödyttää vain harvaa autoilijaa.
Urheilu
Jari-Matti Latvala haaveilee paluusta Britannian maisemiin.
Urheilu
Jonne Tammela siirtyy KalPaan.
Kotimaa
Altavastaajina finaaliin lähteneet suomalaiset eivät kaatuneet ilman taistelua.
Kotimaa
Yhdysvaltalaistutkimus vahvistaa aiempia havaintoja.
Urheilu
Kalle Palander voitti Aleksi Valavuoren kesäkuussa nyrkkeilyottelussa ja teki hyvän tilin.
Kotimaa
Bonnie Wright julkaisi herttaisen otoksen perheensä uudesta tulokkaasta.
Teknologia
Oletko hyvin kartalla eli kärryillä?
Urheilu
Huuhkajien vaparispesialisti väläytteli osaamistaan Yhdysvalloissa.
Urheilu
Kannattaja löi pöytään 500 000 euron tarjouksen.
Kotimaa
Asiantuntija kuvailee tapausta surulliseksi.
Teknologia
SOK:n mukaan polttoaineiden hinnat näkyivät hintatolpassa väärin teknisen vian vuoksi.
Urheilu
Emiliano Martínez kävi leikkauksessa.
Urheilu
Kilpailusuunnan vastaisesti verrytellyt valjakko aiheutti törmäyksen.
Ulkomaat
Kongossa ebolaepidemia levinnyt kahdeksanteen maakuntaan
Urheilu
Arttu Hyry tietää, miten vastustajan supertähdet saa raivon partaalle.
Talous
Sesonkityö ei sovi kaikille.
Ulkomaat
Sotilastukikohdassa räjähti, ja sitä seurasi tulipalo.
Teknologia
Espanjalaisen Cupran pieni täyssähköauto Raval on myynyt selvästi paremmin kuin mitä merkki on pystynyt ennakoimaan.
Ulkomaat
Poliisi on ottanut kiinni esimerkiksi juhla-alueen järjestelyistä vastanneita henkilöitä.
Teknologia
Poliisi sai ilmoituksen uhkaavasti käyttäytyneestä miehestä lauantaina aamuyöllä.
Ulkomaat
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump yltyi puhumaan meikkauksesta kesken kampanjatilaisuuden.
Ulkomaat
Suojautumiskehotus koski maan keski- ja pohjoisosissa asuvia kansalaisia.
Teknologia
Älä säästä väärässä paikassa.
Talous
Tilanpitoon pitää olla kutsumus, jotta vastuksia jaksaa selättää, sanoo neljännen polven tilallinen.
Teknologia
Kääntyvän auton kuljettaja ei voinut nähdä, milloin hänelle palaa vihreä valo.
Teknologia
Asiantuntijan mukaan erilaiset uskomukset ovat sitkeitä, vaikka niille ei löytyisikään vastinetta tutkimuksista.
Ulkomaat
Kulttuurivieras, kuvataiteilija Emma Ainala näyttää, miltä tuntuu olla nainen nykypäivänä.
Ulkomaat
Tämä blondi ei kaipaa hopeashampoota ja kestää tummemmankin tyven.
Talous
Vanhempi voi syyllistyä jopa rikokseen, jos käyttää lapselleen sijoittamia rahoja väärin, kertoo Kauppalehti.
Teknologia
Tapahtuman suosio yllätti järjestäjän.
Teknologia
Porsche on julkaissut Mission S -nimisen superautokonseptin, joka raottaa verhoa tulevasta uudesta mallisarjasta.
Talous
Marko Suksi luotsasi 17 vuotta Poppamiestä ja myi yrityksen viime vuoden huhtikuussa.
Kotimaa
Lomakausi painottuu ensi viikolla Kaakkois-Suomeen. Myös Oulussa alkaa maanantaina syysloma.
Kotimaa
Ilkka Remes sanoo, ettei hän tahdo muiden kirjoja lukiessaankaan tietää niiden kirjoittajista mitään.
Kotimaa
Taksi Helsingin mukaan osa kuljettajista kieltäytyy ajamasta Veikkaus-areenalle ruuhka-aikaan.
Ulkomaat
Trumpin rauhanneuvottelijoiden mielestä eurooppalaisten pitäisi ostaa enemmän venäläistä kaasua.
Kotimaa
Urheilu
NHL-tähden kauppareissut eivät aina mene putkeen.
Kotimaa
Uudenmaan kristilliset koulut ovat ääriään myöten täynnä. Opiskelijamäärät ovat miltei kaksinkertaistuneet muutamassa vuodessa.
Talous
Datakeskusten rakentaminen vaatii monenlaista osaamista. Rakennusbuumi on kasvattanut työvoiman kysyntää Suomessa räjähdysmäisesti.
Teknologia
Onnettomuuspaikalla oli käytössä vain yksi kaista etelän suuntaan useiden tuntien ajan.
Ulkomaat
Miljoonien arvoinen timantti palaa takaisin museoon, josta se varastettiin sata vuotta sitten.
Kotimaa
Vain jotkut henkirikoksen tehneistä pääsevät kiinni tavalliseen arkeen. Yksi heistä on Kimmo, joka murhasi miehen 18-vuotiaana.
Ulkomaat
Ympäri Ranskaa järjestettiin lauantaina valtavia mielenosoituksia.
Ulkomaat
Suomen tiettävästi ensimmäinen freskotekniikalla tehty kattomaalaus on vaatinut poikkeuksellisia ratkaisuja.
Näitkö jotain uutisen arvoista? Lähetä tiedot, valokuva tai video suoraan uutistoimitukselle.
Tapahtuman suosio yllätti järjestäjän.
Pohjois-Helsingin Haltialaan kertyi lauantaina hurja autojono.
Syynä oli Haltialan tilalla järjestetty Kurpitsapiha-tapahtuma, jossa tilan pihapiirissä pääsee ihailemaan kurpitsalyhtyjen valoa.
Tapahtuman suosio yllätti Haltialan tilan pehtoorin ja liiketoiminnan operatiivisen vetäjän Eeli Karjulan .
– Pitää olla kiitollinen ja onnellinen, että ihmiset ovat löytäneet. Se ei ole ikinä itsestäänselvyys, kun tällaista järjestää.
Kävijämäärää on Karjulan mukaan vaikea arvioida, sillä tapahtumaan saavutaan autojen lisäksi kävellen, pyöräillen ja julkisilla kulkuneuvoilla. Hänen mukaansa päivittäisissä kävijöissä puhutaan kuitenkin tuhansista ihmisistä.
Ihmispaljoutta todisti myös Haltialassa iltaseitsemän aikaan paikalla ollut Sanna . Hänen mukaansa paikalla oli melkoinen autoralli.
– Kaikkiin kojuihin oli hurja jono, jäi vohvelit syömättä.
– Herttainen tapahtuma ja porukka oli hyvällä tuulella jonoista huolimatta.
Kurpitsapiha avattiin perjantaina 9. lokakuuta, ja Karjulan mukaan väkeä ilmaisessa tapahtumassa on riittänyt ensimmäisestä päivästä lähtien. Hieman yllättäen tapahtuma ei hänen mukaansa ole pelkästään lapsiperheiden suosiossa. Suuri kävijäryhmä on 30–40-vuotiaat aikuiset.
Edes sateinen keli ei ole vähentänyt kävijämääriä. Karjulan mukaan ihmiset ovat pitäneet tapahtumasta ja valtaosa palautteesta on ollut positiivista.
Karjula arvioi, että osa kävijöistä on todennäköisesti toivonut lyhyempiä jonoja. Hänen mukaansa ihmiset ovat kuitenkin olleet ymmärtäväisiä.
Haltialan tila on suosittu luontokohde Helsingissä. Helsingin kaupunki myi kotieläintilan huhtikuussa pohjoissuomalaiselle perheyritykselle 200 000 eurolla.
Teknologia
Teknologia
Teknologia
Teknologia